Kun isomummo oli pikkutyttö, maito suhahteli kylän pläkkisepän tekemään ämpäriin. Se oli aikaa, jolloin Suonenjoella kypsyi ajatus kylän omasta meijeristä.

Kyllä se olikin komeaa, kun Suonenjoen Osuusmeijeri (SOM) perustettiin joen yli vievän sillan korvaan vuonna 1915. Maitotonkkia kuskattiin kiikkerillä hevoskärryillä, kuormureilla ja vesitse lotjilla meijerin rantaan, jossa hevoset kiskoivat kuorman sisälle.

Vuosikymmenten virrassa meijerimme on käynyt läpi monta murrosvaihetta. Yrityksen nimi ja kumppanit ovat vaihtuneet. Maito on muuttanut pullosta pahvitölkkiin ja tuoterintamalla on eletty niin raejuuston valmistuksen alku vuonna 1982, lehtiotsikoihin päässyt yömaito kuin kauratuotteiden nousu tuttujen maitovalmisteiden rinnalle.

Itse maaseutukin muuttui. Maitolaiturit tulivat ja menivät, ja muutaman kantturan tiloista siirryttiin uudenlaiseen maitotalousyrittäjyyteen.

Tänään lehmistä ja ympäristöstä pidetään huolta eri tavalla kuin ennen ja myös ihmisten terveyttä sekä ruoan puhtautta vaalitaan tarkemmin. Mutta jotain on ennallaan. Oman maan aarteista syntyy meijerissämme maistuvia makuja ruokapöytiin samalla antaumuksella ja intohimolla kuin aina ennenkin.