Päivä voi-osastolla

Valvontahommissa voi-osaston tiimiläiset Riikka ja Juha

Maitomaan voi-osastolla pyöritellään kullankeltaista herkkua melkoiset määrät vuoden mittaan. Tänään pakkaaja Ira on saapunut töihin kahta tuntia ennen vuoron toista pakkaajaa laittamaan koneet valmiiksi päivän askareita varten. Pakkaajakaksikon lisäksi osastolla työskentelee aina yksi tuotevalmistaja, joka vastaa voin valmistuksesta ja laadusta.

”Meitä on täällä osastolla työntekijöitä kaiken kaikkiaan yksitoista, mutta vuorossa kerrallaan kolme. Tarpeen mukaan kierrämme hommissa muillakin osastoilla. Osaamista kertyy siis mukavan kattavasti”, Ira kertoo.

Voitykki laulaa

Maitomaan voittamatonta voita valmistetaan voitykillä, joka tykittää vaunuksi kutsuttuun astiaan melkoisen voiläjän. Vaunusta voi sitten pumpataan pakkuukoneelle. Kone pyöräyttää voista tuttuja 500 gramman kimpaleita ja pullauttaa ne pakkauspöydälle, jossa valmiina odottaa Maitomaan alumiiniton voikäärepaperi. Paperia ei suinkaan taitella kimpaleen ylle käsityönä vaan kone sujauttaa voin sutjakkaasti piiloon ja paketti jatkaa matkaansa linjastoa pitkin kartonointikoneeseen, lavaajalle, kelmutukseen ja kylmiöön.

Koko matkan tykistä käärepaperiin ja kylmiöön saakka Ira sekä toinen pakkaaja Jyri seuraavat herkeämättä, että lähtövalmiiksi kauppoihin päätyy vain ensiluokkaisen makuista ja näköistä voita.

”Hyvänä päivänä koneet rullaavat menemään ja kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Toisinaan puuttumista on vähän enemmän”, Ira nauraa.

Maistelun aika

Entä miten voin makua oikein tarkkaillaan?

”Ihan reilusti maistamalla, kerran tunnissa. Kyllä tässä on aika hyvä tuntuma kehittynyt siihen, miltä hyvä kunnon voi maistuu. Harvemmin niin käy, mutta jos voin maussa havaitaan poikkeamia, koneet lyödään kiinni ja käydään kysymässä tuotevalmistajan mielipidettä ja toimitaan sitten sen mukaisesti”, Ira kuvaa.

Osaston tunnelmaa Ira kuvailee erittäin huumorintajuiseksi.

”Ei täällä tarvitse vakavana koneen ääressä tuijotella. Työkaverit on hauskinta töissä ja heidän ansiostaan töihin on kiva tulla.”