Osuuskunta Maitomaa
Mediatiedote 9.7.2018
Julkaisuvapaa: heti
Meijeriosuuskunta Maitomaa on saanut arvostetun Welfare Quality® -sertifikaatin, joka arvioi eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia laajaan tieteelliseen näyttöön perustuvin mittarein. Kansainvälisen sertifikaatin on saanut Suomessa ja Euroopassa kaikille maidontuotantotiloilleen tiettävästi vain yksi meijeri ennen Maitomaata.
Eurooppalaisten instituuttien ja yliopistojen kehittämä Welfare Quality® -mittausmenetelmä tarkastelee tuotantoeläinten kasvatusympäristöä, terveyttä, ominaista käyttäytymistä ja ruokintaa yhteensä 12:lla eri indikaattorilla. Suonenjoella sijaitseva, yli 100-vuotias Maitomaa on panostanut pitkäjänteisesti tuotantoeläintensä vastuulliseen kasvattamiseen.
– On erittäin palkitsevaa, että eläintemme elinolosuhteet ovat nyt todennetusti huippuluokkaa. Jokainen noin 170:stä tilastamme Etelä- ja Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Karjalan alueella on käyty erikseen auditoimassa – viimeiset niistä kesäkuussa. Me Maitomaalla uskomme lehmien hyvien oltavien vaikuttavan positiivisesti myös tuotteidemme laatuun. Eläinten hyvinvointi on tärkeä keskustelunaihe, jota haluamme pitää yllä, Maitomaan toimitusjohtaja Mikko Sairanen kommentoi.
Eläinten hyvinvoinnin asiantuntija Essi Walleniuksen mukaan WQ-auditointi ei ole vaatimusluettelo, vaan sen tarkoitus on arvioida tuotantoeläinten todellista, toteutunutta hyvinvointia ja löytää mahdollisia ongelmakohtia.
– WQ-protokolla mittaa eläinten perustarpeiden toteutumista tiloilla. Niihin kuuluvat riittävä veden ja ruoan saanti sekä vapaus epämukavuudesta, loukkaantumisista ja sairauksista, pelosta ja ahdistuksesta sekä vapaus normaaliin lajityypilliseen käyttäytymiseen. Tietyt osa-alueet saavat arvioinnissamme suuremman painoarvon kuin toiset: esimerkiksi tuotantoeläinten veden saanti on arvokkaampaa kuin ulospääsy, mutta kaikki tekijät vaikuttavat tilojen loppuarvosanaan. On mahtavaa saada jo toinen tällainen tunnustus Suomeen, Wallenius hehkuttaa.
Vastuullisuussertifikaatista lisäpotkua myös viennille
Maitomaa tiedotti toukokuussa rakentavansa Suonenjoelle uuden tehokkaan tuotantotilan, jolla innovatiivinen meijeriosuuskunta takaa kilpailukykynsä myös jatkossa. Uuden tuotanto-osan päätuotteina tulevat olemaan erityisesti vientiin suunnatut, mukaan otettavat kuluttajatuotteet.
– 10 miljoonan euron investointimme yhdessä WQ-sertifikaatin kanssa tulee vauhdittamaan vientiämme merkittävästi. Tavoittelemme uuden tuotantolaitoksen myötä vientiä myös niille markkinoille, jotka vaativat tuotetoimittajalta erityisen paljon – toimijoiden on täytettävä vaativimmatkin kriteerit. Sertifiointi on merkittävä osa vastuullisuuttamme ja meillä on nyt hyvä dokumentaatio eläinten hyvinvoinnista. Tämä on positiivinen viesti myös vientimarkkinoille, Sairanen sanoo.
Osuuskunta Maitomaa on Suomen kolmanneksi suurin maidon jalostaja, joka on toiminut vuodesta 1915 saakka. Osuuskunnan tuottajina on noin 170 maidontuottajaa, ja sen liikevaihto vuonna 2017 oli 53,6 miljoonaa euroa.
Lisätiedot:
Mikko Sairanen, toimitusjohtaja, Osuuskunta Maitomaa, puh. 050 350 9669, mikko.sairanen@maitomaa.fi
Essi Wallenius, toimitusjohtaja / sertifioitu pääauditoija, Armenta Benessi Oy, puh. 045 348 6004, essi.wallenius@armentabenessi.fi
Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.maitomaa.fi
Osuuskunta Maitomaa on vuonna 1915 perustettu itsenäinen meijeri Savon sydämessä Suonenjoella. Vuosittain jalostamme 75 miljoonaa litraa lähimaitoa. Oman Suonenjoen-merkkimme tuotteita ovat lähimaidot, raejuustot, voit ja Laku Tonkka -välipalajuoma. Lisäksi teemme sopimusvalmistustuotteita mm. Olville, Lidlille ja SOK:lle. Tutustu meihin paremmin: www.maitomaa.fi ja www.suonenjoen.fi