Lehmien hyvinvoinnin edelläkävijänä tunnettu Osuuskunta Maitomaa on julkaissut kuluvan vuoden aikana Vapaa-maitotuoteperheen, jonka valikoimaan liittyvät toukokuussa vispikerma ja voi. Tavoitteena on tarjota kuluttajille laaja, todennetusti vastuullisten tuotteiden valikoima – kohtuulliseen hintaan.
Ensimmäisinä Vapaa-maitotuoteperheestä kauppojen hyllyille ehtivät helmikuussa raejuustot ja maidot. Sekä Vapaa-raejuusto että nyt lanseerattavat Vapaa-voit ovat omissa tuoteryhmissään Suomen ensimmäisiä vapaan ja ulkoilevan lehmän maidosta valmistettuja tuotteita.
Vapaa-vispikerma on laktoositon ja se sisältää 35 % rasvaa. Tuote sopii monipuolisesti leivontaan sekä ruoanlaittoon, ja UHT-käsittelyn ansiosta se säilyy avaamattomana pitkään. Vapaa vispikerma on S- ja K-kauppojen valikoimissa. Vapaa-voita on saatavilla kaikista Prismoista normaalisuolaisena, valikoiduista muista S- ja K-myymälöistä myös laktoosittomana. Kaikki voit sopivat erinomaisesti leivälle, ruoanlaittoon ja leivontaan.
– Haluamme tarjota kuluttajille helpon tavan tehdä parempia valintoja: maitotuotteiden perheen, jonka vastuullisuuden perusteita ei tarvitse arvailla, toteaa Maitomaan toimitusjohtaja Pasi Laitinen.
Vuonna 2022 julkaistun kuluttajatutkimuksen* mukaan merkittävin vastuullisen valinnan tekemistä hankaloittava tekijä oli helposti saatavilla olevan vastuullisuustiedon puuttuminen. Vain 6 % vastaajista piti vastuullisemman valinnan tunnistamista helppona.
Maitomaan lehmät voivat todistetusti hyvin
Uuden Vapaa-tuoteperheen valmistuksessa käytetään maitoa tiloilta, joilla lehmät asuvat pihattonavetassa, liikkuvat vapaasti ja ulkoilevat ympäri vuoden. Eläimillä on tilavat, miellyttävät makuupaikat, niiden hyvinvointia edistetään tarkkaan suunnitellulla ruokinnalla ja terveyttä seurataan ja hoidetaan yhteistyössä eläinlääkärin kanssa. Tilat ovat saaneet ylimmän tai toiseksi ylimmän arvosanan riippumattomassa Welfare Quality -auditoinnissa, jossa arvioidaan eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Maitomaa sai Welfare Quality® -sertifikaatin toisena meijerinä Euroopassa jo vuonna 2018. Maitomaan kaikki tilat ovat mukana WQ-arvioinneissa. Vuonna 2024 alussa yli 90 % tiloista on ansainnut auditoinnissa arvosanan edistyksellinen tai erinomainen.
Vastuullisuus on arkinen valinta
Maitomaa näkee Vapaa-tuotteet osana kuluttajien tavallista arkea, ja meijerin hinnoittelu on sen mukainen.
– Vastuullisuus ei ole premium-tuote, josta pitäisi maksaa premium-lisää. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tehdä vastuullisia valintoja. Olemme hinnoitelleet tuotteemme kuten muutkin brändituotteet ja toivomme, että se heijastuu myös kauppojen hinnoitteluun, Laitinen kertoo.
* Tiedolla vai tunteella – miten suomalaiset kuluttajat tekevät vastuullisia tuotevalintoja? Kuluttajatutkimus, FIBS, SuomiAreena 2022, N = 1 000)
Lisätietoja:
Pasi Laitinen, toimitusjohtaja, Maitomaa
pasi.laitinen@maitomaa.fi
p. 040 837 6257