Kesäillan lettukakku
Letut:
0,5 l Vapaa-kevytmaitoa
2 munaa
0,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoa
50 g Vapaa-voita paistamiseen
Täyte:
100 g valkosuklaata
2,5 dl Vapaa-vispikermaa
0,5 dl sokeria
400 g mansikoita
- Sekoita Vapaa-maito, kananmunat ja sokeri keskenään. Lisää jauhot desi kerrallaan ja vispaa taikina tasaiseksi.
- Sulata voita pannulle ja paista taikinasta isoja räiskäleitä. Anna jäähtyä.
- Sulata valkosuklaa vesihauteessa.
- Sekoita Vapaa-kerma ja sokeri kulhossa kuohkeaksi vispaten. Ota hieman kermavaahtoa syrjään koristelua varten.
- Valuta hieman jäähtynyt valkosuklaa norona kerman sekaan koko ajan sekoittaen. Pilko 2/3 mansikoista viipaleiksi ja kääntele ne kerman sekaan.
- Asettele letut limittäin irtopohjavuoan reunoille siten, että ne juuri ja juuri peittävät myös pohjan. Lusikoi kerma-mansikkaseos vuokaan ja kääntele lettujen reunat vaahdon päälle. Laita kakku jääkaappiin vähintään tunniksi.
- Koristele kermavaahdolla ja mansikoilla.