Pienet kantarellipiiraset

6–8 kpl annosta

Taikina:
1 dl pikakaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoa
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
100 g Vapaa-voita
3/4 dl vettä

Täyte:
1 pieni sipuli
1 keskikokoinen palsternakka
1 dl kantarelleja
1 rkl Vapaa-voita
2,5 dl Vapaa-vispikermaa
1 rkl maissitärkkelystä
1 muna
1 tl tuoretta timjamia
0,5 tl suolaa
mustapippuria

Päälle:
juoksevaa hunajaa
timjamia
sormisuolaa

  1. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja nypi ne kylmän Vapaa-voin sekaan.
  2. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi – älä vaivaa! Laita taikina jääkaappiin lepäämään.
  3. Raasta palsternakka ja sipuli, pilko kantarellit. Sulata voi pannulle ja ruskista kasvikset ja sienet. Anna jäähtyä.
  4. Sekoita maissitärkkelys tilkkaseen Vapaa-kermaa. Sekoita kulhossa muna ja kerma. Lisää maissitärkkelys-kermaseos. Mausta hienonnetulla timjamilla, suolalla ja pippurilla maun mukaan. Sekoita joukkoon jäähtyneet kasvikset.
  5. Vuoraa muffinssivuoka paperivuoilla. Taputtele taikina vuokien pohjalle ja reunoille noin 0,5 senttimetrin paksuiseksi kerrokseksi. Lusikoi taikinan päälle kasvis-kermasekoitus.
  6. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä.
  7. Asettele piiraat tarjoiluastiaan ja valuta kunkin päälle hieman hunajaa. Koristele timjamilla ja sormisuolalla.

 

Nämä pienet makupalat valmistuvat näppärästi jo juhlaa edeltävänä päivänä. Tarjoile lämpiminä tai kylminä!

Katso myös: